Ylen Suorassa Linjassa vieraana
Sain eilen aika pikaisen kutsun Ylen uuteen ajankohtaisohjelmaan, Suoraan linjaan haastateltavaksi. Lähdin siis kernaasti kertomaan ajatuksiani sosiaalisesta mediasta. Aihe oli tällä kertaa sosiaalinen media yleensä tai sosiaalinen media vapaa-aikana, joten yritysasioista ei hirveästi puhuttu. Käsittelyssä on lähinnä minun henkilökohtainen sosiaalisen median käyttö – mitä? minne? miksi? millä välineellä? Ohjelma tulee ulos perjantaina 13.1.2012 klo 19.20 Ylen TV kakkosella. Ohjelma tuli TV:stä Torstaina 2.2.2012. Katso video tästä – Some-osuus alkaa n. 4min kohdalla
.
Asiasta olisi varmasti riittänyt keskusteltavaa vielä paljon enemmänkin, joten päätin koota päivitetyn kalvosetin viime syksyisestä tapahtumasta tukemaan televisiohaastattelua. Kalvoissa siis esitelyssä sosiaalista mediaa minun näkökulmastani. Mukana on aika paljon asiaa yrityskäytöstä, mutta sisältävät kalvot myös perustietoa sosiaalisesta mediasta.
Kirjailija brändinä – ebrand Pohjois-Suomen Kirjailijapäivillä
Kävin ebrandin Juhan kanssa Kemissä Pohjois-Suomen Kirjailijapäivillä puhumassa markkinoinnista sosiaalisessa mediassa kirjailijoille.
Esitys herätti kiivastakin keskustelua kirjailijan ja kustantajan suhteesta. Kustantaja on tavallisesti ollut se taho, joka markkinoi julkaistuja teoksia ja kirjailijaa. Meidän mielestämme ajat ovat muuttumassa, ja kirjailijankin olisi syytä pyrkiä hallitsemaan omaa brändiään.
Lue lisää “Kirjailija brändinä – ebrand Pohjois-Suomen Kirjailijapäivillä” »
Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa
Sosiaalinen media yhdistää ihmisiä. Kuka tahansa voi nykyään ottaa yhteyttä vaikka siihen “ameriikan presidenttiin” esimerkiksi Twitterin avulla. Miten tämä muutos avoimuudessa, hierarkittomuus ja reaaliaikaisuus on muuttanut asiakaspalvelua?
Alla muutama erittäin mielenkiintoinen esimerkkitapaus josta kaikki voivat ottaa oppia.
Suomalainen pelistudio Almost Human kehittää vanhan ajan roolipeliä PC:lle ja iOS:lle. Muutama päivä sitten pelin foorumilla esitettiin kysymys, josko peliin olisi saatavilla graafiset liikkumispainikkeet. Aluksi Almost Humanin Petri Häkkinen totesi, että ei ole sellaisia ajateltu laittaa, sillä eihän niitä kukaan käytä(?). Onneksi Häkkinen huomasi kysyä, että miksi foorumin käyttäjä halusi nuolet peliin.
Vastaus oli suomeksi käännettynä seuraavanlainen: ”Olen halvaantunut ja käytän suuohjainta kirjoittamiseen. Käytin aina Dungeon Mastereissa liikkumiseen ikonien hiirellä klikkailua, mutta opettelen kyllä teidän ohjausmenetelmän. En malta odottaa että pääsen pelaamaan”.
Perustelu riitti vakuuttamaan Häkkisen ja puolentoista tunnin (!) päästä hän ilmoitti lisänneensä peliin tarvittavat ikonit ja toivoi käyttäjän tykkäävän pelistä. Nopeaa, loistavaa ja konkreettista asiakaspalvelua. Kaiken kukkuraksi tämä teko toi pelille ja peliyhtiölle huikeasti ilmaista näkyvyyttä. Esimerkiksi tunnettu pelisaitti kotaku.com:n lukijakunta käsittää yli 178 tuhatta tykkäystä. Pienet asiat ratkaisevat. Kotakun uutinen pelistä ja suomalaisen Dome.fi:n uutinen. Katso tapahtumasta tehty kuvasarja klikkaamalla vieressä olevaa kuvaa, ikonit kuvassa oikealla alhaalla (kuva avautuu uuteen ikkunaan).
Toinen esimerkki tulee lähempää. Pidimme kavereidemme kanssa lauantaina lautapeli-illan, mutta ennen aloittamista meiltä puuttui seitsemän pelaajan peli. No, ajattelin että käyn hakemassa vuoden 2011 aikuisten peliksi nimitetyn 7 Wonders -lautapelin lähimmästä K-citymarketista. Peliä ei löytynyt K-citymarketista, eikä liiemmin myöskään Prismasta. Noh tämän jälkeen ilmaisin tyytymättömyyteni niin Facebookissa kuin Twitterissäkin. Yritin selvittää oliko kummallakaan kaupalla (ryhmällä) siellä mitään järkevää läsnäoloa. Facebookissa molemmat ryhmittymät löytyivät, mutta sitä kautta en saanut mitään vastausta. Twitteristä löysin vain Keskon Twitter-tilin, jonka otin mukaan viestiini.
Yllätyksekseni sain pienellä viiveellä viestin Keskolta, jossa kehotettiin tilaamaan peli lähimpään K-citymarkettiin mukana tulleella ean-koodilla, kätevää; erittäin henkilökohtaista asiakaspalvelua.
Maailma on avoin.
Uusivuosi Ruotsissa kuvina
Vietimme uuttavuotta lomamatkalla Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa 29.12-02.01.2012. Reissu meni kaikenkaikkiaan hyvin. Tukholma on todella kaunis kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Mieleenpainui erityisesti vanha kaupunki (Gamla stan), jossa oli pieniä kauppoja ja oikeasti historiallista nähtävää. Myös hotellimme, 1700-luvulla rakennettu kartano, Hellsten Malmgård oli oikein tunnelmallinen. Alla kuvia reissusta.
Kalvot – WordPress asennuksen suojaaminen
Kokosin viimein kalvoiksi saakka WordPress asennuksen suojaamiseen tähtääviä toimenpiteitä. WordPress on nykyään niin suosittu järjestelmä, että sen suojaamiseen tulee käyttää erityistä huomiota.
Ajatuksia Mainostajan Foorumin Ole tässä -tapahtumasta
Allekirjoittanu + ebrandin Manu ja Juha vierailivat Mainostajan Foorumin Ole Tässä -tapahtumassa viimeviikon torstaina. Paikalla oli huhujen mukaan reilut 150 mainonnan ja markkinoinnin ammattilaista tai muuten alasta kiinnostunutta. Puhujina toimivat Roope Mokka Demos Helsingistä ja Ville Heijari Roviolta. Varsinkin Roope Mokan puheenvuoro tulevaisuuden kuluttajuudesta oli todella mielenkiintoinen. Tärkeitä teesejä tulevaisuudessa tulee olemaan Mokan mukaan neljä. Näistä mielenkiintoisin teesi oli vertaisuus. Mielenkiintoista aiheista tekee sen hyödyntäminen mainonnassa ja markkinoinnissa. Vertaisuuden luulisi toimivan erityisen hyvin Suomentapaisessa maassa, missä naapuriin saapunut uusi mersu saa aikaan ylitsepääsemätöntä kateutta.
Vertaisuutta esiteltiin muutamalla näppärällä esimerkillä. Ihmisten käyttäytymistä ollaan saatu muutettua tutkimuksissa erilaisilla ärsykkeillä. Esimerkiksi vetoamalla ihmisiä kuluttamaan sähköä vähemmän energiatehokkuuden nimissä, saatiin vain vähäisiä muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Toinen ääripää oli kertoa, että kyseinen kuluttaja käyttää sähköä alueen keskiarvoa vähemmän, tällöin kuluttajat usein jopa lisäsivät sähkön käyttöä! Ihmiset haluvat kuulua joukkoon, suurin osa ihmisistä ei halua erottautua. Tämän vuoksi vertaisuus on erittäin tärkeää, ja sitä pitäisi osata hyödyntää. Tiesitkö muuten, että työkaverisi on jo voinut lukea tämän blogitekstin?
Ville Heijarin puheenvuoro oli, no, täynnä Roviota ja niitä söpöjä vihaisia lintuja. Toivottavasti ilmiö kestää. Heijarin mukaan Angry Birds rakentui alusta alkaen täysin hahmojen ympärille. Angry Birdsiä on myös heti käsitelty brändinä, ei pelkkänä pelinä. Nykyisin tuotekavalkaadi alkaakin olemaan aika huikea; pelit, sarjakuvat, animaatiot, pehmolelut ja reaalimaailman installaatiot kertovat Angry Birdsin olevan paljon enemmän kuin pelkkä yksinkertainen fysiikkaan perustava puzzle-peli. Yleisö esitti useita kysymyksiä, joissa kyseltiin, mitä Angry Birdsin jälkeen tapahtuu. Kuinka kauan tämä ilmiö voi kestää? Heijarin mukaan Roviolla on useita eri projekteja suunnitteilla. Tämän lisäksi Rovio alkaa todennäköisesti kustantamaan ja julkaisemaan muiden valmistajien pelejä. Julkaisijaksi siirtyminen vaikuttaa kyllä järkevältä ratkaisulta, nimeä alkaa kuitenkin sen verran jo olemaan. Ehkä meillä on käsissä se paljon odotettu uusi Nokia, katsotaan.
Itse tapahtuma oli hyvin järjestetty. Tapahtuma alkoi aamupalalla ja päättyi Vetovoima-palkinnon ja Vuoden nuoren suunnittelijan palkitsemiseen. Tämän lisäksi palkittiin Oulun kauppakamarin puolesta ensimmäistä kertaa kaksi vuoden Start-Up yritystä, jotka olivat valohoitoa tarjoileva Valkee ja tehokkaaseen ohjelmistokehitykseen panostava Codemate. Kiitoksia Mainostajan Foorumille ja vetovastuussa olleille mainostoimistoille. Erityiskiitos Työmaalle joka meidätkin paikanpäälle kutsui, kuinkas muutenkaan kuin Twitterissä. Ainiin, Twitterin käyttö paikanpäällä oli valitettavan vähäistä, #oletassa ei tarjonnut hirveästi kommentteja. No, ehkä ensi vuonna.
Teksti on julkaistu ensin ebrandin blogissa.
Syysloma kuvina
Mahtava syysloma alkaa olemaan takanapäin. Ohjelmassa oli ulkoilua Rukalla, lautapelejä, hyvää seuraa, erinomaista ruokaa, metsässä samoilua, jääkiekkoa ja hyvin vähän tietokoneella istumista
. Kaikki kuvat otettu Samsung Galaxy S:llä, osa Camera360 -ohjelmalla.
Hengähdystauko
Pidän syysloman viikolla 43. Sen ajan olen kiltisti poissa internetin ihmeellisestä maailmasta.
Facebook uudistaa ryhmät
Tulevien kuukausien aikana Facebook aikoo arkistoida kaikki vanhalla formaatilla tehdyt ryhmät (groups). Usealla yrityksellä on vieläkin käytössä ryhmiä, vaikka Facebookin ’fanisivut’ (pages) on tehty juuri yrityskäyttöä varten. Nyt on korkea aika siirtää vanha ryhmä eläkkeelle ja tehdä nykyaikaiset ja helpommin brändättävissä olevat fanisivut Facebookiin » tästä.
Ryhmät on suunniteltu pääasiallisesti rajaamaan tietystä asiasta kiinnostuneita samaan paikkaan. Ryhmät ovat joko avoimia, suljettuja tai salaisia. Lisätietoa ryhmistä löytyy tästä ja uudistuksista löytyy englanninkielisenä osoitteesta https://www.facebook.com/help/?page=18966.
Ps. Jos teksti vaikuttaa deja vu:lta, on se julkaistu viimeviikolla ebrandin blogissa: http://www.ebrand.fi/facebook-uudistaa-ryhmat/









































